Olemme neljän veljeksen muodostama vaskikvartetti, joka haluaa tuoda ihmisille iloa ja onnea vaskimusiikin kautta!
Idea vaskikvartetin perustamiseen lähti siitä, kun päätimme yllättää isovanhempamme heidän syntymäpäivänään ja soitimme ‘Paljon onnea vaan’ neliäänisesti, vaskikvartetille sovitettuna. Jo ensimmäisten tahtien aikana tajusimme sen, miten hienoa yhdessä veljesten kanssa soittaminen on. Perheemme kannusti meitä jatkamaan yhteissoittamisen tiellä ja sitä tietä olemmekin kulkeneet jo yli kaksi vuotta.
Ajan kuluessa olemme laajentaneet repertuaariamme siten, että jokaiseen juhlaan löytyy juhlavaa ja tunnelman luonteeseen sopivaa musiikkia. Löytyy alkufanfaareita, sisääntulomusiikkia, taustamusiikkia, hautajaismusiikkia, häämusiikkia, musiikkia iloiseen ja juhlavaan tilanteeseen, mutta myös surulliseen ja kaipuuta korostavaan juhlaan.
Vielä kvartettikappaleitakin enemmän meiltä löytyy soolokappaleita, joita säestetään pianolla tai uruilla. Soolosoittimeksi haluamaasi kappaleeseen voitkin valita joko käyrätorven, trumpetin tai baritonin.
Lumme Brassin soittajat ovat:
- Kvartetin kapellimestari Arvi Lumme, 1. trumpetti
- Kvartetin konkari Elmeri Lumme, 2. trumpetti
- Kvartetin manageri Juho Lumme, käyrätorvi
- Kvartetin kuningassoittaja Amos Lumme, baritonitorvi